Kutsun itseäni katutaiteilijaksi, mutta todellisuudessa olen kipuillut pelon kanssa Varjakasta muutosta lähtien. Minua on jännittänyt aivan liikaa, että olisin uskaltanut mennä kadulle ja kiinnittää neulegraffitin lyhtypylvääseen. Olen pelännyt, että joku suuttuu minulle enkä osaa puolustaa itseäni.
Se on pitänyt minut kaukana katutaiteesta, kunnes tänä kesänä rohkaistuin.
Rohkaistuminen alkoi siitä, kun kuulin kotikaupunkini strategian vuosille 2022-2025: Omannäköisen elämän Sastamala. Se inspiroi minua valtavasti! Mitä muutakaan olen tehnyt, kuin elänyt hyvin omanlaista elämääni.
Koin, että kaupunki kannusti minua palaamaan katutaiteen pariin ja näyttämään intohimoni muillekin. Tästä sloganista sain myös pätevän perustelun taiteelle, mikäli joku siitä harmistuisi.
Minun täytyi madaltaa vaatimustasoani neulegraffitien suhteen. Mikään neljästä työstä jotka toin esille, ei ollut minun mielestäni täydellinen tai tarpeeksi erilainen. Tärkeintä olikin luoda jotain ja tehdä tutkimusta minkä tyylinen virkkaus näyttää vaikuttavalta ja mitä voisi parantaa. Tässä muutamia ajatuksia:
- Liikennemerkkien tolpat ovat aika ohuita. Se tulee ottaa huomioon, kun teokseen lisää esim. kukkasia tai kuvioita: ne näkyvät vain yhteen suuntaan eivätkä välttämättä kokonaisina. Suosi pieniä kuvioita, jotka eivät “leviä” tolpan ympärille.
- Yksinkertainen on kaunista. Raidat ovat hyviä ja mieluusti paksuina.
- Mitä pidempi neule on tolpan ympärillä, sitä näkyvämpi ja vaikuttavampi se on. Muista silti, että pienetkin ovat tyhjää parempia!
- Pyri tiiviiseen neuleeseen, joka peittää tolpan metallipinnan (tämä on oma mieltymys). Huomioi tämä etenkin isoäidinneliöissä. Reikiä voi käyttää tehokeinona.
- Jos ompelet teoksen kiinni, lanka täytyy leikata auki. Jos virkkaat teoksen kiinni, voit vetää vain yhdestä narusta ja sauma purkaantuu.
Ensimmäisen neulegraffitin kiinnittäminen oli minulle tulikoe. Vein sen aivan kaupungin keskustaan, katseiden ytimeen. Siinä kävi niin kuin aiemmin on käynyt; ihmiset kulkevat ohitse eivätkä kommentoi. Pari ihmistä saattaa kehua teosta lyhyesti tai hymyilevät kohteliaasti. Tällä kertaa torin kulmalla kolme mummoa jäi jutulle kanssani ja he olivat kovin mielissään puuhistani.
Kävi ilmi, että mitään syytä pelkoon ei ollutkaan! Järkeilin myös, että kasvokkain on vaikeampi sanoa ilkeyksiä ihmisille, toisin kuin internetin kautta.
Neulegraffitia kiinnittäessä huomasin kuinka rauha ja tyytyväisyys laskeutui ylleni. Nautin neuleen kiinnittämisestä ja sujahdin omaan, pieneen maailmaani. Tunsin, että olen tärkeän asian äärellä. Jännitys suli pois.
Bussipysäkin teos sai paljon positiivista huomiota paikkakunnan Facebook-ryhmässä ja siellä myös ideoitiin, minne neuleita voisi tuoda. Yksi toive oli vanhainkodin lähelle, jotta ulkoilun aikana olisi jotain ihmeteltävää. Toteutin toiveen mielelläni, sillä mummoni oli asunut samassa vanhainkodissa!
Olen myös huomannut, että Vammalan keskustasta uupuu katutaide. Kaupungissa on veistoksia, väriä ja arkkitehtuurin kautta lisättyä viihtyvyyttä, mutta esimerkiksi sähkökaappeihin tai alikulkutunneleihin ei ole tilattu taideteoksia, joita näkee yleensä kaupungeissa.
Tähän tuli muutos kesän aikana, kun Ernesto Salabanzi teki maalauksia kaappeihin. Hyvä alku!
Mirjami ART 